SJØ – Kansa, joka puhuu kalaa
Merenkäynti ja merestä eläminen ovat olleet osa norjalaisuutta kansakunnan alkupäivistä lähtien. Nyt mereen intohimoisesti suhtautuvat norjalaiset ovat löytäneet heimoveljiä Suomesta, tarkemmin sanottuna Kuopiosta, makean Kallaveden partaalta. Me molemmat olemme yhtä innoissamme kalasta: se on meidän yhteinen kielemme.
Pitkät perinteet kantavat tulevaisuuteen
Norja kansoittui jo 9 500 vuotta sitten, kun ihmiset seurasivat hylkeitä pohjoiseen. Jylhille rannikoille jäätiin, koska huomattiin, että sijainti on poikkeuksellinen: merenelävät saavat rannikoiden edustalla elää, kasvaa ja kukoistaa neljän toisistaan poikkeavan virran risteyksessä. Kylmä ja lämmin, suolainen ja vähemmän suolainen vesi luovat ympäristön, jollaista ei ole missään muualla.
Norjan historia onkin syntynyt ja rakentunut merenkäynnin sekä kalastuksen perinteelle. Maailman ensimmäinen kalaministeri nimitettiin Norjaan, ja tänä päivänä Norja on maapallon toiseksi suurin meren herkkujen tuottaja. Voidaan kiistatta todeta, että norjalaiset ovat paremmin perillä meren antimista ja kalastuksesta kuin mikään muu taho.
Kunnioituksesta merta ja sen eläviä kohtaan
Merta ja sen eläviä kunnioittava kansa syntyy suomut päällä ja oppii ensimmäisenä kielenä kalan. Kunnioitus on elinehto, sillä meren hyvinvointi on heidän hyvinvointiansa. Norjalaisilla on siten intohimoinen suhde mereneläviin. Se takaa kestävän tuotannon ja ehdottoman laadun.
Kunnioitus ja intohimo takaavat kestävän tuotannon ja ehdottoman laadun.
Nyt norjalaiset ovat löytäneet heimoveljiä Suomesta, Kallaveden partaalta. Vaikka toisen vesi on suolainen ja toisen makea, molemmat ovat yhtä innoissaan kalasta. Kala on heimojemme yhteinen kieli.
Yhteisistä arvoista syntyy yhteinen tapa tehdä. Yhdessä voimme tarjota suomalaisille upean SJØ-tuotevalikoiman ja perinpohjaista tietämystä siitä, miten kunnioittaa erinomaista raaka-ainetta oikeaoppisella käsittelyllä ja valmistuksella.
Laatu – tätä se tarkoittaa meille
- Tuoteturvallisuuden, kestävän tuotantotavan ja tuotteiden jäljitettävyyden varmistava tuotantoketju
- Hallittu ja katkeamaton kylmäkuljetus- ja -säilytysketju
- Osaava ja raaka-ainetta kunnioittava käsittely
- Ympäristöarvot huomioon ottava resurssien käyttö, pakkaaminen ja jätteenkäsittely
- Jatkuva tuotekehitys ja palautteen huomioiminen kaikilla tekemisen tasoilla
- Intohimo